Kalenterissa tiistaina näkyy auton vuosihuolto. Se kaappaa tililtä helposti pari sataa euroa. Aiemmin tänä vuonna on mennyt jo useampi satanen vakuutusmaksuihin. Laitetaan siihen päälle vielä verot, katsastus, bensat, pesut ja pysäköintimaksut niin tuhannen euron raja vuodessa rikotaan reilusti. Puhumattakaan isommista remonteista ja auton arvon vääjäämättömästä alenemisesta.

Tätä taustaa vasten luin mielenkiinnolla raportin autojen yhteiskäytön potentiaalista Tampereella, joka on osa ECO2:n Motivalta tilaamaa autojen yhteiskäyttöselvitystä. Yhteiskäytön ideahan on oivallinen. Autoa ei tarvitse itse hankkia eikä ylläpitää mutta sen saa käyttöönsä silloin kun sitä tarvitsee. Ei huoltovelvoitteita, ei huolia, ei ongelmia, rahaa säästyy ja maailma pelastuu. Kaupunkialueella auto ei ole läheskään jokaiselle sen omistavalle välttämätön. Lisäksi kaikki taloudelliset järkiperustelut puhuvat sen omistamista vastaan. Jos tekisimme päätöksemme puhtaan objektiivisesti, autojen yhteiskäyttö olisi ollut osa kaupunkilaisten arkea jo vuosikymmeniä. Viimeistään nyt se toivotettaisiin tervetulleeksi autontorvet soiden.

Selvityksessä ennustetut yhteiskäyttäjien potentiaaliset määrät eivät kuitenkaan anna aihetta valtavaan innostukseen. Pääkaupunkiseudulla on aikuisväestöstä mahdollisesti halukkaiden määräksi saatu sentään 80 000 mutta Tampereella vain noin 10 000 ja Turussa 9 000. Lisäksi selvityksessä epäiltiin, että potentiaalin täysimääräinen toteutuminen vuoteen 2030 mennessä ei ole todennäköistä.  Avainpotentiaaliksi eli ajatusmaailmaltaan yhteiskäytölle otollisimmaksi osuudeksi arvioitiin Tampereella noin 2 700 henkeä. Tämän asiakasmäärän saavuttaminen sentään uskottiin mahdolliseksi vuosiin 2020 tai 2025 mennessä, mikäli tarjonta kasvaa ja myös julkinen sektori tekee työtä asian edistämiseksi. Kovin merkittävästä muutoksesta autoilukulttuurissa ei kuitenkaan voi vielä näillä luvuilla puhua.

Itseni luokittelisin selkeästi auton yhteiskäyttäjien avainpotentiaaliin kuuluvaksi. Asumme keskustassa kävelymatkan päässä työpaikaltani, pidän pyöräilystä ja vapaa-ajallakin auton tarve on satunnaista. Ajamme alle 10 000 kilometriä vuodessa. Näistä suurin osa ei ole mitenkään välttämättömiä. Ne ajetaan, koska auto on, se on kätevä ja siitä maksetaan. Periaatteellisella puolella kannatan luonnonvarojen säästämistä, joukkoliikenteen edistämistä, turhan autoilun vaikeuttamista ja verottamista. Silti on tunnustettava, että henkilökohtainen, kotikadun varressa aina saatavilla oleva auto on mukavuustekijä, josta luopuminen kaikista järkisyistä ja jaloista ajatuksista huolimatta ei sittenkään tunnu mitenkään helpolta ratkaisulta.

Tärkeintähän olisi saada auton ostoa harkitsevat turvautumaan hankinnan sijasta yhteiskäyttöön ja nykyiset autonomistajat luopumaan omastaan. Suurimmat vaikutukset saavutetaan jälkimmäisellä, sillä yhteiskäyttöön siirtyminen todennäköisesti vähentää vuotuisia ajokilometrejä reilusti. Omaan esimerkkitapaukseeni viitaten se on samalla kuitenkin vaikeinta saada toteutumaan. Tästä huolimatta uskon, että idean oikealla markkinoinnilla ja riittävällä panostuksella palvelun tasoon selvityksessä ennustetut asiakasmäärät ovat saavutettavissa ja ylitettävissäkin. Loppujen lopuksi kyse on pitkälti mielikuvista. Haenko siivottoman kotteron pimeästä parkkihallista vai uuden karhean hybridin vaivattomasti modernin ja älykkään liikkumistavan keskuksesta. Muutos käyttäytymisessä voi tapahtua yllättävän nopeasti, kun tarve ja tarjonta kohtaavat. Ilman julkisen sektorin osallistumista kattavaa ja uskottavaa palveluverkkoa tuskin kuitenkaan saadaan lyhyellä aikavälillä pystyyn. Liikeneekö megahankkeiden Tampereelta euroja vielä tähänkin jää nähtäväksi.

Matti Pollari, Ekokumppanit Oy