ECO2 lähetti keväällä hakemuksen European Public Sector Awards –kilpailuun (EPSA). Kilpailun tulokset selvisivät vihdoin pari viikkoa sitten Maastrichtissa järjestetyssä konferenssissa. EPSA on European Institute of Public Administration –organisaation järjestämä kilpailu, jossa etsitään parhaita käytäntöjä eurooppalaisen julkisen sektorin toiminnasta. Tänä vuonna kilpailu käytiin kolmessa sarjassa. ECO2 osallistui ”Going green – Concrete Solutions from the Public Sector” –teemaan. Nimi on muuten melkein sama kuin ECO2:n keväällä voittamassa pohjoismaisessa kilpailussa ”Käytännön ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään”.
Vaikka päävoittoa ei tullutkaan, kilpailussa kävi hyvin. ECO2 pääsi ympäristösarjassa viiden parhaan joukkoon kaikkiaan 56 hakemuksesta. Ympäristöteeman voittaja oli Wienin kaupungin vihreiden julkisten hankintojen projekti. Etukäteen jo arvelimmekin, että Wienin kaupunki saattaa voittaa mm. siksi, että projekti on perustettu jo vuonna 1999 ja pystyy siten osoittamaan jo pitkältä ajalta hyviä tuloksia.
Kilpailuun oli järjestäjien mukaan tullut useita hakemuksia samantyylisistä pitkän aikavälin strategisista kaupunkisuunnitteluhankkeista kuin ECO2, joista suurin osa oli aloitettu vasta vähän aikaa sitten. Tuomariston mukaan tällaisten hankkeiden tuloksia on alkuvaiheessa vaikea todentaa, mutta ECO2 vakuutti kattavuudellaan, verkostomaisella toimintatavallaan ja aktiivisella viestinnällään. Siksi ECO2 nostettiin viiden parhaan joukkoon.
Konferenssin aikana oli hauska huomata, miten paljon yhteistä ECO2:lla on muiden hallinnon kehittämishankkeiden kanssa, vaikka niiden substanssi olisikin kaukana energia- ja ilmastoasioista. Samat haasteet ja menestyksen avaimet pätevät. Hyvin pärjänneille projekteille yhteistä oli mm. kaupungin johdon sitoutuminen, poikkihallinnollisuus ja aktiivinen viestintä. Henkilöstön sitouttaminen ja kulttuurin muuttaminen on kehitysprojekteille yhteinen haaste ja menestyksen edellytys.
Ympäristöprojekteille oli yhteistä myös se, että niitä toteuttaneet kaupungit ovat mukana kansainvälisissä kestävän kehityksen verkostoissa, kuten Covenant of Mayorsissa. Ympäristöteemassa pärjänneitä kaupunkeja kuvattiinkin sanoilla ”forerunners inspired by international networks.”