Ekotehokkuustyökalun jatkokehittäminen

Energia- ja ilmastotavoitteiden kytkeminen kaavoitukseen ja aluesuunnitteluun on yksi ECO2 –hankkeen tärkeitä tavoitteita. Tämä edellyttää uusien laskentavälineiden ja mittareiden kehittämistä kaavoituksen ekotehokkuuden arvioimiseen.

Tampereen kaupunki ja ECO2-hanke osallistuvat Kaupunkien ja kuntien alueelliset ekolaskurit -tutkimushankkeeseen (Keko).

Keko on VTT:n vetämä tutkimushanke, jossa tutkimusosapuolina ovat mukana lisäksi Aalto-yliopisto ja Suomen ympäristökeskus (SYKE). Hanke on Tekesin rahoittama ja mukana ovat Helsingin, Tampereen, Espoon, Vantaan, Lahden, Kuopion, ja Joensuun kaupungit, sekä Skanska Talonrakennus Oy, YIT Rakennus Oy ja Ympäristöministeriö.

Hankkeessa kehitetään yhdyskunta- ja aluetasoisten suunnitelmien ja rakennushankkeiden ympäristö- ja ekotehokkuusominaisuuksien arviointiin sopivia työkaluja kaavoituksen ja aluekehityksestä vastaavien tahojen käyttöön. Hankkeessa hyödynnetään VTT:n, Aalto-yliopiston ja SYKEn osaamista ja olemassa olevia kansallisia ja kansainvälisiä työkaluja. Hanke pyrkii kehittämään erityisesti Suomen olosuhteisiin soveltuvia ekotehokkuuden laskentamalleja ja työkaluja.

Hanke kestää vuoden 2012 toukokuuhun asti ja se toteutetaan kaksivaiheisena. Hankkeen perustutkimusta painottava A-osio on jo käynnistynyt, ja työkalun kehittäminen ja testaaminen suoritetaan hankkeen B-osion yhteydessä. B-osio käynnistetään kevään 2011 aikana.

Hanke perustuu mm. VTT:n tekemään tutkimukseen kaavoituksen ekotehokkuustyökaluista. VTT:n kehittämä työkalu on aikaisemmin ollut testikäytössä Tampereella.

Lisätietoja:Helsingin kaavoituksen ekotehokkuustyökalu

Hankkeesta voi kysyä lisätietoja ECO2:n projektiasiantuntija Antti Nikkaselta.